Ennen valmennusta oli mieleni täynnä hyvin negatiivisia ajatuksia itsestäni.

Olin mielestäni todella läski, ja ajattelin sen olevan ainoa asia, jonka muut ihmiset minussa huomaavat. Olin mielestäni myös yleisesti paska, aivan kaikessa missä vaan voi ajatella. Koin itseinhoa ja varsinkin omaa vartaloani kohtaan. Pitäisi olla kauniimpi ja laihempi. Ja se etten saanut laihdutettua oli yksi naula lisää arkkuun, jossa uskoin olevani huono. Jos joskus ajattelinkin olevani hyvä esimerkiksi työssäni, niin äkkiä mieli palautti takaisin negatiiviselle kehälle: oon varmaan narsistinen, kun ajattelen olevani jossain hyvä, ei muut ihmiset kuitenkaan ajattele niin, mä vaan huijaan itseäni. Koin olevani todella riittämätön ja tein ihan hirveesti asioita esimerkiksi töissä, jotta edes joskus saisin kehuja ja olisi jollekin riittävä. 

Oon ollut todella tunnollinen ja esimerkiksi töissä tein koko ajan aivan liikaa, sanoisin että noin 500%.

Myös ystävyyssuhteita tietyllä tavalla suoritin ja koin, että mun tulisi koko ajan olla saatavilla ja puhelimen äärellä. Ajattelin, että jos joskus sanon ystävälle ei, niin sitten mua pidetään huonona ystävänä ja mut jätetään yksin. Koin kuitenkin, että tää mun tunnollisuus ja ystävyyksien suorittaminen oli normaalia, ei mulla ollut tarvetta asettaa rajoja tai sanoa kenellekään ei.  Muiden ihmisten miellyttäminen ja aikaansaaminen olivat mun mielestä mukavia asioita, en kokenut tarvitsevani minkäänlaisia rajoja. Rakastin mun työtä hirveästi ja halusin tehdä kaikkeni ja parhaani koko ajan!

Mulla ei ennen valmennusta ollut oikeastaan ollenkaan itsevarmuutta ja itsetuntokin roikkui aivan maassa.

En pitänyt itseäni minään ja ajattelin myös ettei kukaan muukaan pidä. Oon vaan läski ja paska. Ajattelin myös, ettei kukaan mies vois muhun rakastua tai että voisin löytää elämääni kumppania, koska oon niin lihava, et miehet juoksee mua karkuun viimeistään siinä kohtaa, kun mut näkevät. Oon arvostellut itseäni aina hyvin kovalla ja negatiivisella kädellä. Ajattelin, että ruoskimalla ja haukkumalla itseäni saisin motivaatiota tehdä asioita ja, että niiden avulla elämästä tulisi “sitten joskus” parempaa. Oon aina pitänyt itseäni ujona ihmisenä, koska mua jännittää olla ihmisten edessä ja mietin aina, mitä muut musta ajattelee. Itse näissä pohdinnoissani päädyin aina siihen, että muut ajattelee musta negatiivisesti. Saatoin myös itse heittää itsestäni “vitsillä” ääneen lauseita ja morkkauksia, koska omasta mielestä niiden itse ääneen sanominen oli helpompaa. Ei tarvitse kenenkään muun mua haukkua tai sanoa mitään negatiivista, kun oon ne itse jo heittänyt ilmoille vitsinä. Ajattelin aina uusia ihmisiä tavatessani, ettei ne musta pidä ja et ne ajattelee varmaan, et oon ihan kamala tai sitten ajattelin, että oon niin merkityksetön, ettei ne ees ens kerralla muista mua. 

Koska mun mieli oli koko ajan niin negatiivinen ja ruoskin itseäni kaikesta koko ajan, oli elämässäni hyvin vahva negatiivinen kehä. Olin koko ajan pettynyt itseeni, ajattelin etten ollut saavuttanut elämässäni mitään ja junnaan vaan paikallani kun kaikki muut elää unelmaelämäänsä ja on itsevarmoja.

Olin ajoittain tosi kateellinen mun ystäville, koska heillä on puolisot ja lapsiakin. Ajattelin, että mä oon epäonnistunut elämässä. Koin, että elän kaikkien muiden elämässä vaan sivuhenkilönä. Olin usein tosi ahdistunut tulevaisuudesta, koska ajattelin, etten voi saavuttaa mun unelmia.

Toivoin, että saisin valmennuksen avulla edes vähän paremman itseluottamuksen ja hieman lisää itsetuntoa. Toivoin, että valmennuksen jälkeen mun olis helpompi olla itseni kanssa ja olisin edes jollain tasolla tyytyväinen itseeni. Nämäkin tavoitteet oli kuitenkin mun mielestä todella todella isoja yhteen valmennukseen, enkä oikein uskonut olevan mahdollista, että minä olisin itsevarma, vaikka sitä salaa hiljaa mielessä toivoikin. 

Valmennukseen lähteminen on ollut  mun elämäni paras päätös!

Valmennus oli lyhyesti sanottuna elämää mullistava kokemus! Alkuun sitä jännitti, miten sitä osaa edes puhua toiselle tai uskaltaako sitä sanoa ne ei niin kauniit ajatukset, joita itsellä on ollut. Voiko sitä saada etänä, videopuhelun kautta, niin hyvää suhdetta valmentajaan. Paljon pohdin myös sitä, oonko mä “tarpeeksi rikkinäinen” tai “tarpeeksi huono” valmennukseen. Koen, että itsetuntoni on todella vahva ja itsevarmuuttakin minusta löytyy tällä hetkellä reilusti. Luotan itseeni, omiin kykyihini ja tiedän olevani asioissa hyvä. Hyväksyn itseni ja vartaloni, olen hyvä juuri tällaisena. Olen riittävä ja kaiken hyvän arvoinen ja mun elämässä tapahtuu ja tulee tapahtumaan hyviä asioita. Osaan nauttia yksinolosta ja välillä jopa kaipaan sitä, että saan olla ihan vaan itsekseni ja palautua. 

Olen nykyään itselleni armollisempi, ja osaan pohtia omien tunnereaktioiden syitä ja pysähtyä ennen kuin analysoin tunnetta negatiivisella tavalla. Oon oppinut puhumaan mun fiiliksiä ja tunteita ääneen niin itselle kuin muillekin ihmisille. Osaan myös ottaa tilanteissa erilaisia näkökulmia ja pohtia asioita usealta kannalta. Oon oppinut hengittämään ja rauhoittumaan jos keskustelussa on jokin mulle tärkeä asia, hengitän ja rauhoitun ja vastaan vasta sitten kun olen pohtinut toisen asiaa tarkemmin enkä vain ensireaktioni pohjalta. Olen lempeämpi itselleni, kuin mitä aiemmin. En enää ruoski itseäni asioista, vaan kehun ja kannustan itseäni. En myöskään odota itseltäni ihan niin paljoa tai täydellisyyttä. Kokonaisvaltaisesti on sisäisestä puheestani tullut todella paljon lempeämpää ja kauniimpaa, pitäisi-ajatukset ovat vähentyneet ja muuttuneet haluamiseksi. Peiliin katsoessa näen kauniin ihmisen!

Ystäväni ja minuun tutustuvat ihmiset ovat usein kuvailleet minua positiiviseksi tai aurinkoiseksi ihmiseksi, nyt itsekin koen olevani sellainen!

Olen oppinut asettamaan rajoja ja sanomaan ei, priorisoin oman hyvinvointini. En enää elä muiden miellyttämiseen tai ajattele jokaikisessä tilanteessa, että mitähän toi toinen musta ajattelee. Vaikka ei:n sanominen on edelleen haastavaa, olen nyt jo huomannut, miten paljon parempi olo mulla on, kun en koko ajan tee asioita vain muiden takia. On ollut myös todella tärkeää ja ihanaa huomata, että ystävätkin on vaan onnellisia mun puolesta kun kerron, etten tänään jaksa nähdä tai että tarviin omaa aikaa ja palautumista. Kukaan ei oo mua hylännyt tai todennut, että olisin huono ystävä vaan päinvastoin. 

Oon myös vähentänyt mun tunnollisuutta ja aion töissäkin ottaa vastuuta vain niistä asioista, jotka mun vastuulleni kuuluu. Tiedostan, ettei kukaan oo korvaamaton ja että töissä olisi hyvä tehdä vain 80%. Edelleen tätä harjoittelen, mutta koen, että en enää ole niin ääritunnollinen kuin mitä aiemmin olin. Harjoittelen myös tunnistamaan intuitiollani asiat, joita haluan töissä tehdä ja joissa pääsen käyttämään omia vahvuuksiani ja saan loistaa. Tietysti ilman suurta lisästressiä tai oloa, että ne pitäisi olla heti valmiina.  

Isoja oivalluksia on tullut valmennuksen aikana todella monia! Kaikkia en pysty edes muistamaan, mutta isoja asioita on tajuttu ja menty eteenpäin. Yks isoimmista oivalluksista tehtiin itseasiassa jo ensimmäisen videotapaamisen aikana: En haluaisi olla kukaan muu kuin mä. Oon just minä, koska oon kokenu ne asiat, mitkä oon kokenu. En haluais olla minkään muunlainen ku minä, ennemmin oon vähän pullukka kuin luonteeltani kusipää. Ajatukset ovat vain ajatuksia ja uskomukset vain uskomuksia. Nämä tiedot eivät ole faktoja tai tosia, vaan mun mielen kehittämiä. Niitä on mahdollista muokata ja opetella uudenlaisia ajatusmalleja. Valmennuksen aikana oivalsin myös sen, ettei itseään tarvitse ruoskia. Negatiivinen kehä, itsen haukkuminen ja isot pitäisi-ajatukset eivät vie ihmistä eteenpäin vaan aiheuttavat vaan itselle mielipahaa ja isoa pettymyksen tunnetta. Oon oivaltanut, että positiivisuudella on paljon isompi voima kannatella ja viedä eteenpäin kuin negatiivisella. Vaikka mulla onkin tulevaisuudelle paljon toiveita ja haaveita, ei se tarkoita, ettenkö voisi olla tässä hetkessä aidosti onnellinen ja nauttia elämästä. 

Itselleni myös aivan uusi asia ovat olleet mielikuvaharjoitukset. Aiemmin oon pitänyt niitä semmoisena höpöhöpö-asiana.

Kun multa on aiemmin kysytty, että mitä näen kun laitan silmät kiinni ja kuvittelen sitä tai tätä ni oon ajatellut vaan, että no en minä mitään näe, pelkkää mustaa on. Valmennuksen aikana oon saanut näistäkin harjoituksista kiinni. On hurja voima sellaisella mielikuvaharjoituksella, joka puhutaan suoraan sulle, käytetään sun nimeä ja puhutaan just niistä asioista, jotka on sulle haastavia ja vaikeita, ja pääsetkin niissä yhtäkkiä eteenpäin ja ymmärrät omat tunteesi!

Saana on maailman ihanin valmentaja! <3

Mulla ei oo hänestä ainuttakaan huonoa kommenttia tai asiaa sanottavana, hänen ansiostaan mun elämä on parempaa ja onnellisempaa ja tunnistan oman arvoni. Ennen valmennuksen aloittamista jännitin ja mietin, että onko Saana sellainen valmentaja, jolle uskaltaa oikeasti kertoa aivan kaikki haasteet ja sellaisetkin asiat, joita itse häpeää. Pelko ja jännitys osoittautuivat aivan turhiksi, sillä ei ole ollut mitään asiaa, jota en olisi Saanalle halunnut tai uskaltanut kertoa. Hän ei tuomitse tai pyörittele silmiä millekään valmennettavan asialle. Itse koen, ettei valmentajan ammattitaidolla ole mitään merkitystä, jos asiakkaalla ei ole turvallinen olo. Saanan kanssa jutellessa olo kuitenkin oli kuin juttelisi hyvälle ystävälle, enkä koskaan ajatellut häiritseväni Saanaa viesteilläni, joita saatoin laittaa päivässä useita ja pitkiäkin ääniviestejä. 

Saana on hyvin empaattinen ja erittäin aito, hän on aivan täysillä mukana valmennettavan elämässä ja myötäelää valmennettavan tunteita.

Ollaan yhdessä kiljuttu, hurrattu, hengitelty, ihmetelty, naurettu ja itketty. Vaikka oon Saanalle valmennuksesta maksanut, mulla ei oo ikinä ollut olo, että hän sanois asioita vaan sen takia, vaan hän on kommenteissaan hyvin vilpitön. Saana on ehkä ensimmäinen ihminen, jolta oon oikeasti osannut ottaa kehuja vastaan. Saanalla on mieletön taito saada valmennettava vaan puhumaan ja siinä samalla puhuessaan tulee kuin vahingossa tajunneeksi ja oivaltaneeksi isoja asioita itsestään. Välillä ei itse ole edes tajunnut mitä on tullut sanoneeksi, ennen kuin Saana nostaa sanomasi tapetille. 

Saanan laatimat tehtävät ovat olleet todella arvokkaita ja aiheuttaneet itsessä monenlaisia pohdintoja ja avartaneet mieltä entisestään.

Valmiit työkirjat ja luennot ovat saaneet pohtimaan ja jos mikään asia on jäänyt askarruttamaan, on Saanalta voinut kysyä tarkennusta ja apua tehtävien tekemiseen. Valmennuksen edetessä sain myös juuri minulle kohdennettuja tehtäviä, jotta pääsisin asioissani eteenpäin. Saanalla on myös mieletön ihmistuntemus ja yksi meidän tavoitteista olikin jättää joitakin tehtäviä tekemättä, koska mielelläni olisin suorittanut aivan kaiken mahdollisen valmennukseen liittyvän. Saana löytää asioista ja haasteista monia eri näkökulmia ja osaa antaa niitä valmennettavalla oikeissa kohdissa, kun itse on asian kanssa jumissa paikallaan. Hän myös osaa haastaa ja lempeästi työntää ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin. 

Saana on vahvin ja samalla lempein ihminen, jonka tunnen! Hän on aivan oikeassa paikassa ja työssä, hän tulee muuttamaan vielä monien ihmisten elämän parempaan suuntaan! <3

Suosittelen Saanan valmennusta aivan täydestä sydämestäni! Valmennuksesta sain enemmän kuin uskalsin ikinä toivoakaan. Mun mieli ja minäkuva muuttuivat aivan suunnattomasti. Pienin askelin omista haasteista ja kummallisistakin uskomuksista voi valmennuksen avulla päästä eteenpäin ja samalla oppia itsestään jotain uutta. Mun maailma ja elämä on nyt parempaa ja positiivisempaa kiitos Saanan valmennuksen. Haasteet on yhtäkkiä paljon pienempiä, kun ne jakaa taitavan valmentajan kanssa ja yhtäkkiä negatiivisista ajatuksista on päässyt irti. Jos siis yhtään, koskaan, milloinkaan, oot ees pikkuisen miettinyt, että pitäiskö uskaltautua laittamaan Saanalle viestiä ja kysyä valmennuksesta, niin tee se!

Elina Ryhtä